27.8.2017

KUKA TERHI?

Olen Terhi ja olen toiminut päätoimisena työhyvinvointiyrittäjänä vuodesta 2014 lähtien.

Työnohjaajaksi olen valmistunut Muurlan opistosta ja täydentänyt osaamistani esim. esihenkilöiden ja johtajien työnohjaamisopinnoilla ja työyhteisösovittelijan, systeemisen coachin ja debriefing-ohjaajan opinnoilla.

Muita opintoja olen suorittanut mm. erityispedagogiikasta ja kirjoittamisesta.  Olen myös kirjallisuusterapiaohjaaja. Taustani on sosiaalipuolella.

Työtapani on rehelliseen keskusteluun haastava. Uskon tekemiseen, toteuttamiseen ja ryhtymiseen. Annan tilaa pohdinnalle, mutta pyrin ohjaamaan nopeasti vaihtoehtojen, mahdollisuuksien ja ratkaisujen äärelle. Käytän keskustelun lisäksi työnohjauksissa toiminnallisuutta.

Työnohjaan laajasti sosiaaliapuolella: sosiaalityön, lastensuojelun ja perhetyön kentässä. Ohjauksia on ollut runsaasti myös vammaispalvelun, vanhustenhuollon, mielenterveys- ja päihdepalveluiden, terveydenhuollon ja varhaiskasvatuksen puolella. Vapaahtoistyön, yritysmaailman ja koulumaailman puolelta minulla on myös työnohjauskokemusta. Ohjattavani ovat yksilöitä, ryhmiä, yhteisöjä.

Lähityöskentelyssä tulen asiakkaan tiloihin tai etsin jos mahdollista jonkin vuokrattavan tilan asiakkaan läheltä. Myös muu sovittu työskentelypaikka käy. Esim. kävelytyönohjaus onnistuu ulkona niin ykilön kuin ryhmänkin kanssa ja tuo pirteyttä kehoon työpäivän aikana.

Etätyöskentely tapahtuu puhelintyöskentelynä tai verkkovälitteisesti (esim. Teams). 

Olen käytettävissä kun on tarvetta:
– työnohjaukselle / kriisityönohjaukselle
– debriefingille
– luennoille, koulutuksille, työpajoille
– työyhteisösovittelulle
– työhyvinvointikirjoittamiselle
– coachaukselle